Vanha tokaisu: "Vastuu on kuulijalla" pitää monin paikoin kutinsa. Tosiasiassa on aika vaikea tietää, miten toinen reagoi vaikkapa mustaan huumoriin. Tietyssä mielentilassa voi harmiton lohkaisu loukata, vaikka tarkoitus ei ole sellainen ollut. Toisaalta kannattaa myös pysähtyä miettimään, josko toisella olisi mitään järkevää syytä pyrkiä loukkaamaan. Yleensä sellaista ei ole. 

Vaikka toisen tekemiset taikka sanomiset tuntuisivat ikävältä, niin silti suosittelen, että ainakin aluksi otat lähtökohdaksi sen perusolettamuksen, että tarkoitus ei ole ollut loukata. Jos toinen on niin ikävä ihminen, että haluaa loukata, niin fiksumpaa on yleensä antaa piikin mennä ohi. Jos toinen käyttäytyy typerästi, niin itse ei kannata sortua samaan. 

Jos yhtään mietityttää, niin asiasta puhuminen lienee aikuismaisin juttu tarttua asiaan. Siis asianosaisen kanssa puhuminen. Yleensä siinä käy niin, että keskustelua asiasta käydään kaikkien muiden kanssa, paitsi sen, joka sanoi jotakin ikävää. Ymmärrettävästi asia ei näin toimien muutu miksikään. Työilmapiiriä se kyllä kuormittaa. Osa ottaa ilon irti työpaikan juoruista ja osa kiusaantuu niistä. 

Noin yleisesti todettuna, ei ihmisten sanomisista taikka tekemisistä kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jos toinen ei aamulla tervehdi, niin se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään erityistä. Suuressa osassa ihmisten tekemistä asioista ei ole minkäänlaista piiloagendaa. Tulkitsemalla ja pohtimalla sellaisia toki löydetään, mutta asiassa kannattaa olla varovainen, ettei sorru ylitulkintaan.

Joskus käy myös siten, että tunnereaktio yllättää ihan kaikki. Tällainen saatui esimerkiksi eläkkeelle jäävän työntekijän juhlassa: 

"Työntekijä  X oli juuri aamupäivällä käyttänyt kissansa eläinlääkärissä lopetettavana. Sattuneesta syystä mieli oli maassa, mutta asia ei ollut sellainen, että hän olisi siitä kenellekään kertonut. No, kuinka ollakaan, oli työpaikalla eläkkeelle jäävän työntekijän kahvitus. Siellä laulettiin kauniisti eläkkeelle jäävälle ihmiselle uudelleen sanoitettu laulu, missä laulettiin kissan silittelystä kauniina kesäpäivänä jne. Selvää oli, että tunteet pääsivät yllättämään, itku pääsi ja tilanne karkasi totaalisesti käsistä. Työntekijä X sai kunnon itku-potku-raivarit ja tuli avautuneeksi monisanaisesti erinäisistä mieltä painaneista asioista - ihan henkilökohtaisuuksiin saakka."

Hyvä kysymys kuuluu: Olisiko muiden työntekijöiden pitänyt kyetä ennakoimaan tilanne?  Tai olisivatko he mitenkään voineet ennakoida tilannetta? Toisaalta voidaan kysyä, onko kohtuullista olettaa, että heidän olisi jotenkin pitänyt pystyä ennakoimaan tilanne? 

Minun mielestäni ei. 

Itse ajattelen niin, että kukaan eläkejuhlaan osallistuineista tai laulua innolla väsänneistä työkavereista ei  tarkoittanut  pahoittaa toisen mieltä. Eiväthän he  tienneet koko kissa-vainajan olemassaolosta. Kuinka he olisivat voineet edes osoittaa myötätuntoa asiassa? 

Loukkaaminen tapahtui vasta X:n reaktion myötä siinä, kun hän itse reagoi sangen voimakkaasti. Mutta se on inhimillistä. Näin voi käydä meistä jokaiselle, kun asiat sopivasti sattuvat kulmittain. 

On silti syytä muistaa, että asioiden vahva tulkinta on kunnon riitelyn alku.

Mutta onneksi niitä voidaan sovitella.