Organisaatioissa ajatellaan yleisesti, että työhyvinvointiin liittyy vahvasti hyvän tekemisen meininki. Työn tehokkuus, idearikkaus ja yleisesti ihmisten mielenterveys on yhteydessä siihen, että työpaikalla on mukava olla.Tämä taas on yhteydessä siihen, että yritys toimittaa riittävän tehokkaasti niitä asioita eteenpäin, mitä pitääkin. Niinpä monilla työpaikoilla tehdään joka vuosi jonkinlainen mittaus siitä, miten meillä menee. Näitä diagrammeja verrataan edellisiin vuosiin ja vedetään sen pohjalta jonkinlaisia johtopäätöksiä. 

Minä ajattelen, että diagrammit ja kyselyiden tulokset ovat hyvä lisä muuhun tietoon, mitä on olemassa. Ainoana tietolähteenä ne ovat liian hatarat kovin vahvojen johtopäätösten tekemiseksi. Ongelmana on, miten saada kaikki työntekijät vastaamaan avoimiin kysymyksiin rehellisesti oma mielipiteensä kertoen. Joudun tuottamaan pettymyksen: Se on yleensä turhan toiveikas tavoite. Kyse on toimintakulttuurin rakentamisesta, mikä tapahtuu vuosien saatossa.

Yleensä niuhon suhtautumisen takana on ihan ymmärrettävä syy. Jos kyselyllä ei tähänkään mennessä ole ollut päätösten suhteen merkitystä, niin miksi käyttää siihen pakollista enempää aikaa? Se nähdään ylimääräisenä työnä, joka koetaan lisäksi turhana.

Jos asennoitumiseen halutaan muutos, niin suosittelen perustelemaan joitain henkilöstöön liittyviä päätöksiä kyselyn perusteella. Näin terävöityy se, että kyselyn tuloksella on merkitystä ja se toimii yhtenä olennaisena perustana tehdyille ratkaisuille. Se ei ole nopea tie, mutta vähitellen kääntää laivaa - olettaen, että talossa on tavoitteena pitää työsuhteet pitkäaikaisina. Lyhyitä työsuhteita suosivissa työpaikoissa sillä ei ole merkitystä, koska työlle ei kehity historiaa. 

Kyselyiden tarkoitusta voisi myös avata työntekijöille tarkemmin. Miksi tällainen tehdään ja mitä tietoa halutaan? varsinkin epävarmassa työtilanteessa työntekijät käyvät helposti epäluuloisiksi vastauksien suhteen, koska päättelevät niiden johtavan "johonkin". Ikuinen kehittäminen on nimittäin aika raskasta. Välillä on hyvä olla taukoja kehittämisprojektien välissä. Eihän potkurillakaan hinkata potkia koko ajan, vaan potkaistaan vauhtia ja nautitaan hetki kyydistä. On vain tyhmää olla nauttimatta liukuvaiheesta, jolloin pääsee lisäksi levähtämään ja nauttimaan ehkä maisemasta.

Työhyvinvointikyselyissä jahdataan yleensä kehittämiskohteita, vaikka lähtökohta voisi olla myös muuta. Esimerkiksi "tilanteen tarkistus". Kyselyn myötä saattaa nimittäin paljastua  paljon ihmisiä, jotka ovat itse asiassa ihan tyytyväisiä organisaatioon ja sen toimintaan. Työ kattaa sen, mitä odotuksia he sille asettavat. Monesti nämä neutraalisti ajattelevat ihmiset ovat niitä, joihin rauhallisen arjen rakentaminen onnistuneesti pohjautuu. He eivät yleensä lähde julkisesti sanomaan yrityksen toimintatavoista juuta taikka jaata. Kuuntelevat kiihkeitäkin puheenvuoroja  puoleen ja toiseen, mutta eivät itse asiassa ota mitään selkeää kantaa. He vain myötäelävät ja yleensä unohtavat keskustelun siihen sen enempää energiaa tuhlaamatta. Se ei ole heille niin tärkeää, kuin ehkä toiselle. Työnantajan kannalta minä näen nämä ihmiset sellaisina, joiden varaan työrauha rakentuu. Siksi on erikoista, että työpaikkailmoituksissa ei haeta tällaista rehellistä ja tasaista puurtajaa, vaan nimenomaan innovatiivisia kehittäjiä - jotka turhautuvat, mikäli tehtävä ei tosiasiallista kehittämisen mahdollisuutta suo. 

Jos työyhteisöön kertyy kovin paljon sellaisia ihmisiä, jotka turhautuvat työnsä minimaalisiin vaikuttamis- tai etenemismahdollisuuksiin, niin silloin rekrytointi on mennyt pieleen. Olennaista on valita oikealla asenteella kyseiseen työtehtävään asennoituva työntekijä, jolla on riittävät perustaidot oppia ko. tehtävä. Markkinointipuhe on tehnyt oman tehtävänsä myös työpaikkojen tehtävänkuvan kiilottamisessa.

Henkilöstökyselyä voi näin ollen käyttää mm. rekrytoinnin onnistumisen mittarina. Kun rekrytointi onnistuu, ovat oikeat ihmiset oikeassa tehtävässä. Väitän, että suurin osa ihmisistä ei halua työstään muuta, kuin tehdä työnsä ja lähteä kotiin tekemään muita asioita. Ne muut asiat ovat heillä elämän sisältö ja työ keino rahoittaa tämä elämä.

On lopultakin aika pieni ja äänekäs joukko, jotka rakentavat oman elämänsä työn ympärille ja mittaavat elämässään onnistumista urakehityksellä. Jostain syystä he ovat riittävän kiinnostavia, jotta heistä rakennetaan menestystarinoita lehtiin.

Työhyvinvointikyselyn mielestäni ihan menestyksekäs lopputulos voi olla myös se, että "meillä on asiat ihan mukavasti - jatketaan samalla tyylillä". 

Tasaisuudessa kannattaa kerätä voimia, niin sitten on mitä käyttää, jos ylämäki tulee vastaan.