Ainakin meille 70-luvulla syntyneille on läpi lapsuuden teroitettu, että "työ ennen hauskanpitoa". Tarkoittaa käytännössä sitä, että päivä aloitetaan tekemällä kaikki paikolliset - ja yleensä ikävämmät jutut. Mikäli intoa ja energiaa riittää, niin töiden jälkeen voi tehdä niitä mukavia juttuja. Mukavat asiat ovat ikään kuin palkintoja tylsien hommien hoitamisesta.

Ihan loogista, eikö? 

Ongelmana on kuitenkin se, että energia tai aika loppuu kesken. Näin olen jäljelle jää työtehtävät, jotka on hoidettu erinomaisesti. Sen sijaan ne mukavat jutut, jotka tosiasiassa tuovat elämään hyvää mieltä ja kivoja hetkiä muisteltavaksi, jäävät pois. 

Aika harmaaksi menee elämä näin koettuna.

Edellisellä viikolla päätimme kokeillä asioita toisinpäin. Teimme aamulla ensin jotain kivaa - kuten kävimme piknikillä rannalla,  ja varsinaiset askareet jätettiin myöhemmäksi päivälle. Yllättäen totesin, että mieliala oli itse asiassa korkealla - vaikka esim. ikkunoiden peseminen ei edelleenkään niin jännää ja inspiroivaa hommaa ollutkaan.

Jäin tästä mini-kokeilusta miettimään sellaista, että omien tapojen ja tottumusten muuttaminen edes väliaikaisesti, on itse asiassa ihan piristävää. Positiivista oli se, että askareet tulivat silti tehtyä. Lisäksi tehtiin niitä kivoja asioita, jotka jostain syystä olivat tähän asti jääneet suunnitelmien tasolle. 

Oletin - ja olen kasvattajana aina olettanut, että askareisiin tarttuminen olisi jotenkin nihkeämpää, mikäli palkintoa ei ole odottamassa. Sen sijaan huomasin, että askareisiin tarttuminen on mukavampaa, kun pohjalla on kiva aamupäivä. Toki edellytys on, että ajankäyttö on hallinnassa ja askareet tulevat tehtyä. 

Ja tulivathan ne. 

Aina sitä oppii. Mielestäni tämä oli itsellenikin kiva muistutus siitä, että hyvä mieli kantaa pitkälle. On tärkeää huolehtia, että oma fiilis säilyy. Se kannattelee myös niiden tylsempien tehtävien yli. Työ ja askareet ovat tärkeitä, mutta eika harmaaksi alämä menee, ellei muuta itselleen suo.