Kuvataideterapeutin opiskeluihini liittyen olen talven aikana tutustunut Lyhytterapiainstituutissa Ben Furmanin ja Tapani Aholan kehittämään Reteaming-menetelmään. Se on ratkaisukeskeinen menetelmä, jonka avulla on mahdollista ottaa uudelleen ote omasta elämästä. Se sinällään sopii hyvin niin ryhmille, pariskunnille kuin oman elämän kehittämiseen. Näkisin, että sen paras anti on siinä, että se auttaa saavuttamaan itselle asetettuja tavoitteita ja pistää pohtimaan niitä noin yleensäkin.
Tavoite sinällään voi olla aina laihduttamisesta totaaliseen elämänmuutokseen. Eri ihmisillä ja ryhmillä on erilaisia tavoitteita ja tarpeita. Kiinnostava ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen menetelmä. Sopii varmasti hyvin vaikka työyhteisölle, joka kompastelee yhteystyössään.
Kuten yleensäkin, kaikki mitä lukee, pistää ajatukset liikkeelle. Reteaming-menetelmässä aika nopeasti tartutaan kiinni kannustajien merkitykseen. Tarkoitus on, että nimetään kannustajat ja mielellään siten, että kannustaja myös tietää olevansa kannustajan asemassa. Ainakin minä sen niin tulkitsen, koska työvihkossa ehdotetaan kannustajan itse kirjoittavan oman nimensä kannustajan sivulle.
Aika fiksua, koska silloin kannustaja todennäköisesti ymmärtää olevansa osa toisen ihmisen elämää ja vaikuttamassa muutokseen. Onhan se sitoutumista, vai mitä?
Ketkä ovat sinun kannustajiasi, mikäli haluat elämässäsi edistää muutos X?
Ei muuten ole ihan helppo kysymys.

Kannustajien - siis sellaisten aitojen kannustajien kerääminen ympäristöstä on yllättävän hankalaa. Sellaisia myötäeläjiä, jotka toivovat sinulle hyvää, on onneksi useimmilla lähipiirissä. Siinä, onko joku myötäelävä kannattaja taikka kannustaja on minun mielestäni iso ero.
Myötäelävä kannattaja suhtautuu tavoitteeseesi lempeän sallivasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän seuraavana päivänä muistaisi kertomastasi tavoitteesta yhtään mitään. Hän kuuntelee ja unohtaa. Ei pistä hanttiin, jos saat jotain aikaan. Ei muistuta, jos mitään ei tapahdu. Hän ei muistuta, että jotain pitäisi tapahtua. Tällaisia kannustajia on hyvin monen aloittavan yrittäjän tai elämänmuutosta tekevän ympärillä.
Välillä voisi sanoa, että lempeä tapa hiljentää toinen ja painaa takaisin lähtökuoppaan. Myötäelävä kannattaja antaa ymmärtää olevansa puolellasi, mutta tosiasiassa ei aio millään lailla kannatella sinua - ei tosin painaa maihinkaan. Sanotaanko näin, että myötälävä kannattaja on aidon yllättynyt, jos sinä onnistut tavoitteessasi. Mutta yllättyminen on ihan positiivista ja hän on aidosti siitä iloinen, että onnistuit - omillasi.
Kannustaja sen sijaan on aktiivisesti tuuppaamassa sinua toivomaasi suuntaan. Hän muistaa sinut, kun esimerkiksi työpaikalla puhutaan "sopivasta henkilöstä tiettyyn asemaan". Kannustaja esittelee sopiville ihmisille sinut tutustumisen arvoisena tyyppinä ja näin toimiessaan tuuppaa urakehitystäsi oikeaan suuntaan. Itsestä se on sitten kiinni, miten pahasti tyrii annetun mahdollisuuden. Mutta sinulle järjestetään kuitenkin tilaisuus yrittää.
Suurin osa ihmisistä ei saa edes sitä tilaisuutta.
Kannustaja muistuttaa sinua tavoitteestasi ja neuvoo, mikäli huomaa sinun harhautuvan. Hän on siis ihminen, joka ei välttämättä istu joka lounastauolla luonasi, mutta seuraa uraasi ja tiedostaa sinun olemassaolosi. Myötäelävä kannattaja sen sijaan unohtaa sinut, kun poistut huoneesta. Puhutaan ihan eri tasoisesta sitoutumisesta ihmiseen.
Minusta on ilahduttavaa, että Reteaming-menetelmässä nostetaan esille kannustajien merkitys. Moni - myös itse, aloin aluksi laittamaan rinkiin lähipiiriäni. Vasta sitten pysähdyin miettimään, ovatko nimeämäni ihmiset niitä, jotka tämän tavoitteen suhteen ovat kannustajia - tai yleensäkään pystyvät asiassa olemaan kannustajan asemassa?
Otin pyyhekumin käteen ja aloitin alusta.
Kannattaa miettiä, ketkä ovat elämäsi kannustajia ja kannattajia. Niissä on vissi ero. Jos jokin muutos elämässä ei onnnistu, niin tämä voi olla yksi sellainen asia, mistä sitä lähteä purkamaan. On syytä huomioida, että yleensä eri ihmiset ovat eri asioissa kannattajia ja kannustajia. Laihduttamisessa saat tsemppausta eri ihmisiltä, kuin vaikkapa opiskeluissa menestymisessä. Kaverisuhteissa voi kannustajia löytyä toisaalta, kuin vaikkapa harrastuksesta nauttimisessa. Sama setti ihmisiä ei voi toimia sinulla kaikissa elämäsi lähipiirin roolissa.
Kannattaa piirrellä vaikka puhtaalle paperille läheisistä verkostoa - tai hakeutua ratkaisukeskeiseen terapiaan miettimään omaa toimintaympäristöään ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Niitä nimittäin on, vaikka olemme niille usein sokeita. Monesti vieras ihminen osaa asettaa ne sanat, jotka tarvitaan havahtumiseen. Ja havahtuminen on yleensä hyvä ensiaskel muutokselle parempaan.