Nykyään puhutaan paljon tunteiden merkityksestä. Tunteita myös opetetaan tunnekasvatus-tunneilla. Olen minäkin sellaisia tunteja pitänyt ja pääsääntöisesti väittäisin, että oppilaat tykkäävät niistä. On kiva olla joku paikka, missä tunteista ja tuntemuksista voi puhua. En tarkoita sitä, etteikö niistä saisi koulussa periaatteessa aina puhua - mutta tunnetaito on oppiaineena erityinen. Silloin on edellytys, että tunteista puhutaan. Silloiin on lupa ja päinvastoin toive, että puhutaan. 

Tunnekasvatuksesta on monenlaista kokemusta, mutta en käy nyt niitä tässä pohtimaan. Pääsääntöisesti sanoisin, että koulutusta asiaan tarvitaan paljon. Mahdollisuuksia oppiaineella on, mutta aika keveästi siihen opettajat - ja varsinkin kasvattajat suhtautuvat. Nuoret ottavat asian vastaan paremmin, minun ikäluokkani valitettavasti enempi virnistellen. Matematiikkaa, äidinkieltä ja kuria enemmän - ei mitään tunteita! 

Tunteista puhutaan kovasti, mutta oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta toivoisin keskustelua myös tunnelmasta. 

Tunnelmalla tarkoitetaan tietyssä paikassa taikka tilanteessa oleva ilmapiiriä. Sen voi monin paikoin aistia. Se on jonkinlainen yhteinen emotionaalinen kokemus, ilmapiiri ja henki. Voisi ajatella, että tunnelma voi olla vaikkapa jännittynyt tai rento. 

Tunnelmalla on äärimmäisen iso merkitys oppimiselle. Tämä on minun kokemukseni. Mikäli välitunnilla on ollut jokin "kahaus", on oppitunnin aloittaminen käytännössä turhaa, ennen kuin latautunut tunnelma saadaan purettua. Oppiminen edellyttää tietynlaista tekemisen meininkiä, oikeaa tunnelmaa ja fiilistä. Ahdistava ilmapiiri, jossa mennään pakon ja kurin voimalla, ei ole optimaalinen oppimisen kannalta. Toki parhaat oppii aina ja heikoimmatkin jotain, mutta voisihan se tilanne olla inhimillisempi. Eikö? 

Tunnelmaan vaikuttaa myös ympäristö. Jos suunnitellaan häitä, niin haetaan heti tunnelmaa. Iloista ympäristöä, bändiä soittamaan ja viihdyttämään ihmisiä. Haetaan kauniita asioita, koristeita ja muuta mieltä virkistävää.

Miksi näin ei toimittaisi myös koulussa? Miksi ei voisi olla vaikka huonekasvia - on niitä sellaisiakin, jotka eivät aiheuta allergiaa. Tai akvaariota? Minun harjoitteluluokassani Norssissa 30 vuotta sitten oli akvaarioa ja oppilaat rakastivat sitä. Kaloja seuraamalla oli lasten helppo nollata oma kiire ja touhu. 

Tunnelman ja sisustamiseen panostamisen sijaan olen koulutuksissa kuunnellut täpäköitä ohjeita riisua "kaikki ylimääräinen" pois, jotta se ei vie huomiota oppimiselta. Toisaalta siivoaminen on ilmeisen työlästä, jos luokkahuoneessa on esimerkiksi matto lattialla. Kumpi meille on tärkeämpää oppimisen pyhätössä, eli luokkahuoneessa: Se, että se on helppo siivota vai se, että saadaan luotua oppimista edistävä tunnelma luokkatilaan? 

Ne on arvovalintoja. 

Kiva ja viihtyisä ympäristö ja sitä myötä tunnelman luominen ei tarvitse edes rahaa taikka uusia seiniä. Se tarvitsee vaivannäköä ja ideointia. Se tarvitsee henkilökunnan, joka on sitoutunut työpaikkaansa pidemmäksi aikaa, kuin vuodeksi - se ei tosin yleensä ole työntekijän valinta. Ympäristön ylläpitämiseen sitoutunut henkilökunta on eri tavalla sitoutunut myös oppilaisiin ja tunnelmaan. Kuten vanha opettajakollegani aina sanoi: "Me täällä pidetään koulua!" 

Se on yllättävän laaja ilmaus, kun sitä lähtee miettimään. Miten koulua pidetään? Riittäkö tuntien pitäminen, vai voisiko siihen liittää myös tunnelman lataamisen oppimiselle ja kasvamiselle positiiviseksi alustaksi?

Tunnelma on yksi olennainen ja ohitettu vanha asia oppimisen edistämisessä. Tunnekasvatuksen myötä toivottavasti päästään pohtimaan myös tunnelman luomisen edellytyksiä oppimisen tukemisessa kaikilla oppilailla. 

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!